Kirjoitan tämän neljä kuukautta matkan jälkeen.
Päästyäni perille Cortinaan vietin pari viikkoa Dolomiittien vuoristossa yhdessä Sinin kanssa. Koko matkan idea syntyi siitä, että halusin kiivetä jonkun vuorenhuipun siten, että ponnistelu alkaa jo kotiovelta sen sijaan, että lentäisin perille. Huipuksi valitsin Tre Cime di Lavaredon Cima Granden pohjoisseinän ja matkustustavaksi polkupyörän. Sen verran helpotusta soin itselleni, että kiipeilyvälineeni lensi perille yhdessä rakkaani kanssa.
 |
| Tre Cime di Lavaredo |
Kolmen viikon rääkki polkupyörän satulassa ei kuitenkaan ole kovin hyvä tapa valmistautua vaativaan kalliokiipeilyyn. Kun sääolosuhteet eivät myöskään ollut meidän puolella oli Cima Grandesta luovuttava. Kiipesimme kahden viikon aikana lukuisia helpompia reittejä joihin voi sääolosuhteisiin nähden olla erittäin tyytyväinen.
 |
Tofana di Rozes lumen peitossa.
|
 |
| Sini Punta di Fridan huipulla. |
 |
| Prima Torre del Sella |
 |
| Cinque Torre, Cima Sud |
Heinäkuun lopussa lensimme kotiin Milanosta. Fillarin laittaminen koneen ruumaan maskoi muutaman kympin (Finnairin lento) ja se tuli ehjänä perille.
 |
| Pyöräni Milanon lentokentällä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti